Andy Weir: Yksin Marsissa
The Martian
Into 2015
387 s.
Ensimmäinen lause: Olen melkoisessa kusessa.
Viime
viikolla oli pari aamuvuoroa, jolloin raahauduin töihin muhkeiden silmäpussien
kera. Lukeminen oli nääs hieman venähtänyt edellisenä iltana, kun Marsissa oli
ollut tiukka paikka, enkä vaan voinut lopettaa lukemista kesken.
Mark Watney on aurinkokuntamme onnekkain ihminen. Hän on selvinnyt hengissä Marsissa sattuneesta onnettomuudesta, jossa hänen olisi pitänyt kaikkien todennäköisyyksien mukaan kuolla. Näin luulivat myös Markin astronautti-toverit, jotka joutuivat tekemään vaikean päätöksen; lähtemään takaisin kohti Maata ja jättämään Markin ruumiin taakseen.
Eli
tarkemmin kuin ajatellaan, Mark Watney taitaa olla aurinkokunnan epäonnekkain
ihminen. Hän on elossa, mutta yksin. Marsissa. Ilman mitään toivoa pääsystä
takaisin Maahan.
Yksin Marsissa koostuu suurelta osin Markin lokimerkinnöistä, joihin hän tallentaa tuntemuksiaan, tekemisiään ja suunnitelmiaan itsensä pelastamiseksi tästä pinteestä. Astronauttien väliaikaiseksi asumukseksi tarkoitettu avaruusasema laitteistoineen joutuu todelliseen testiin, sillä sitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Elämän perusedellytykset, happi ja vesi, ovat vanhenevien laitteistojen varassa Marsin vihamielisissä elinoloissa.
Elämä
Marsissa vaatii siis jatkuvaa tarkkailua. Pieninkin henkilökohtainen virhe
saattaisi aiheuttaa kuoleman heti tai hetken päästä. Monesti Mark joutuukin
toteamaan lokikirjoituksensa alkuun että no niin, vituiksi meni, kun
hänen eloonjäämissuunnitelmansa kohtaa jälleen uuden vastoinkäymisen. Nokkelana
kaverina Mark kuitenkin keksii keinoja, joilla selvitä kiperistä tilanteista: Luulen
että pääsen tästäkin pälkähästä.
Vapaa-ajallaan
Mark on muiden astronauttien mukaan ottamien viihdykkeiden varassa, joten hän lukee
Agatha Christietä, katsoo kamalia 70-luvun televisiosarjoja ja kuuntelee hirvittävää
diskomusiikkia.
Mark
pysyy selväjärkisenä vaikeassa tilanteessa huumorin avulla. Hän on varsin
hauska mies huonoine vitseineen. Lueskelin muiden
bloggaajien arvioita kirjasta, ja törmäsin monessakin sanaan hirtehishuumori.
Mikä ihmeen sana se sellainen on, en ollut koskaan kuullutkaan O.o Googlen mukaan
se on vakavissa tilanteissa syntyvää huumoria.
Hyvin kuvaava sana Markin huumorille, täytyy myöntää.
Markista
on siis helppo pitää. Hänen toivoo selviävän hengissä, vaikka alkuasetelmat
ovat todella epätoivoiset. Markilla ei ole mitään yhteyttä maahan, joten kukaan
ei tiedä hänen olevan elossa, ja seuraava lento Marsiin on tulossa vasta
vuosien päästä. Ruokapakkaukset eivät riitä läheskään sinne asti.
Väkisinkin
sitä alkaa miettiämään, mitä itse tekisin samanlaisessa tilanteessa. Lamaantuisinko
ja luovuttaisinko? Se tuntuisi aika todennäköiseltä, kun on noin yksin. Siis
aivan yksin. Valovuosien päässä maapallolta. Eikä kukaan tiedä minun olevan elossa. YKSIN! Karmiva
tilanne. Vaikka minulla olisi Markin tieto-taito sekä vuosikausien koulutus
takanani, niin en tiedä miten selviytyisin tuosta kaiken alleen nielevästä yksinäisyydestä.
Osa
kirjan viehätystä on se, että sen tapahtumat voisivat periaatteessa olla totta
lähivuosikymmeninä. Jostain luin, että NASA suunnittelee lähettävänsä miehitetyn
lennon Marsiin ehkä jo ensi vuosikymmenellä.
Moni
bloggaaja oli pitänyt Markin lokimerkintöjen teknistä puolta hieman tylsänä, mutta
itse luin nekin osiot mielelläni. Ilmeisesti vuosikausien avoliitto insinöörin
kanssa on saanut minut sietämään teknistä sanastoa jossain määrin. Pelottavaa.
Minussa on aina asunut pieni avaruusnörtti, joksi myöskin kirjan kirjoittaja Andy Weir itseään kutsuu. Hän tosin on hieman suuremman luokan avaruusnörtti, joka on perehtynyt avaruuslentoihin ja NASAn toimintaan perusteellisesti. Itse joudun rajoittamaan avaruusdokumenttien katsomista, sillä päätäni alkaa särkeä, jos mietin liikaa avaruudellisia juttuja. Kuten sitä, miten pienestä on kiinni, että planeetalle kehittyy elämälle suotuisat olosuhteet. Minkä häviävän pienen todennäköisyyden kautta olen nyt tässä.
Nyt
stoppaan tähän, ettei mene yöunet.
Nyt: ei ääntä, ei mitään. En ollut tajunnut kuinka pohjattoman vaitonainen Mars on. Se on aavikkomaailma, jossa ei oikeastaan ole ääntä kuljettavaa ilmakehää. Kuulin omat sydämenlyöntini.
Eipä heittäydytä liian filosofisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti