lauantai 14. tammikuuta 2017

Viimeisellä rannalla odotetaan maailmanloppua sivistyneesti


Jatketaanpas taas lukukokemuksien kertausta näin reilun vuoden tauon jälkeen :)

Nevil Shute: Viimeisellä rannalla
On the beach
1957
302 s.
Ensimmäinen lause: Heti auringon noustua Australian kuninkaallisten merivoimien kapteeniluutnantti Peter Holmes heräsi.

Pohjoinen pallonpuolisko on tuhottu 3. maailmansodan aikana räjäytetyillä tuhansilla ydinpommeilla ja nyt Australiassa odotetaan vääjäämättä tuulien mukana leviävää näkymätöntä kuolemaa, radioaktiivista saastepilveä. Koko ihmiskunnan historia maapallon päällä tulee päättymään muutaman kuukauden päästä, mutta ihmiset jatkavat elämäänsä kuin ennenkin. Puutarhoja muokataan, ihmiset rakastuvat ja seurapiirit pyörivät entiseen malliin. Poissa on kaaos ja pakokauhu. Pieni toivokin pilkahtaa, kun jo tuhoutuneesta Yhdysvalloista kuuluu morse-signaali: onko joku sittenkin jäänyt henkiin?

Lempihahmokseni nousi amerikkalainen sukellusveneen kapteeni Dwight, joka kokee viattoman ja toivottoman romanssin kollegansa Peterin ja tämän Mary-vaimon tuttavan Moiran kanssa. Ennen loppua Dwightilla on vielä toiveena päästä Yhdysvaltoihin vaimonsa ja lastensa luokse tuliaisten kera.

Hitusen minua ärsytti naishahmojen naiivius ja höpsöys. Naishahmojen rooli on ollut varsin kapoinen 50-luvulla, mutta paljon parempi ei ole ollut mieshahmojenkaan tilanne. Kirjassa miehet käyvät päivästä toiseen normaalisti töissä haaveillen ylennyksestä, vaikka kuvittelisi viime hetkien kuluvan mukavammin läheisten kanssa. Miehet olivat niin järkeviä, että heidän toimintansa tuntui näin ulkopuolisesta jo aivan järjettömältä.

Tarina oli ajatuksia herättävä, mikä usein on hyvän kirjan merkki. Väkisinkin sitä miettii, miten itse suhtautuisi, jos tietäisi että kuolema on vääjäämättä edessä vajaan vuoden päästä. Se ajatus saa myös aikaan ahdistusta. Nykyinen maailmantilanne ei ehkä ole paras mahdollinen tällaisen varsin lohduttoman kirjan lukemiseen. Toisaalta isot valtiot ovat uhitelleet kautta aikain toisilleen, ja silti kolmannelta maailmansodalta ollaan vältytty. Siihen täytyy jatkossakin uskoa.

Mielenkiintoinen knoppitieto on, että samanniminen Sir Elwoodin Hiljaiset värit-yhtyeen kappale on nimenomaan tehty kirjan pohjalta.

Isä seisoo rannalla, ja ase kourassa myrskyä odottaa.
Äiti painaa pikkusiskon syliin, kun taivas oudosti iltaisin punertaa. (Juha Lehti, Sir Elwoodin Hiljaiset Värit)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti