Odininlapsi on vahvaa fantasiaa

 Siri Pettersen: Odininlapsi (Korpinkehät I)

Odinsbarn
Jalava 2015
612 s.

Ensimmäinen lause: Thorrald astui sisään, mutta ovi ei tahtonut sulkeutua hänen takanaan.

Verenpunatukkainen Hirka on joutunut aina kestämään irvailua, sillä toisin kuin kaikilla muilla yminmaalaisilla, hänellä ei ole häntää. Hännättömyydelle löytyy vielä uskottava selitys, mutta eniten Hirkaa itseään huolestuttaa hänen heikko ymmäryksensä Mahdista. Jokainen yminmaalainen nuori käy läpi Neuvoston järjestämän Riitin, jossa heidän yhteytensä maahan ja Mahtiin testataan. Jos yhteyttä ei löydy, on mädänkantaja, vihollinen, odininlapsi. Hirkan lapsuudenystävän Rimen odotetaan ottavan paikkansa Neuvostossa kunnioitetun isoäitinsä jälkeen, mutta hän tekeekin oman ratkaisunsa, jonka takia hänen ja Hirkan tiet näyttäisivät eroavan lopullisesti.

Mitään ei selitetä Odininlapsessa puhki. Se on voi voi, jos lukija ei pysy kärryillä, Pettersen ei nimittäin jää odottelemaan, vaan juna painaa kovaa eteenpäin. Kirja onkin aluksi vähän lannistava, lukija-raukka tuntee itsensä hieman hitaaksi ja tyhmäksi, kun ei kerta kaikkiaan ymmärrä.

Lukijan on siis oltava kokenut ja sopivan itsevarma. Ensimmäiseksi fantasiakirjaksi en tätä suosittelisi, mutta jos tietää ennestään edes hieman fantasiamaailmojen tietynlaisista lainalaisuuksista, on helpompi päästä yli alun epävarmuuden ajasta. Odininlapsen maailmassa on nimittäin joitakin muista fantasiakirjoista tuttuja elementtejä, joihin voi vaikeuksien hetkellä tukeutua. Vähitellen lukija ilokseen huomaa ymmärtävänsä enemmän ja enemmän. Ja huomaa myös sen, että ei ole maata kaatavaa, jos ihan kaikkea ei täysin ymmärräkään.

Kooltaan Odininlapsi on jättiläinen. Sivuja on kuusisataa, mutta muhkeasta koostaan huolimatta kirja on nopealukuinen. Itse luin sen innostuksen puuskassa muutamassa päivässä, ja minä olen lukijana hidas. Suorasukaisuus on ehdottomasti myös kirjan vahvuus. Kun selittely on jätetty sikseen, kirjassa tapahtuu koko ajan. 

Ja ties millainen möhkäle kirjasta olisi tullut, jos Pettersen olisi juurta jaksaen selittänyt luoman maailmansa säännöt.

Uskontokriittisyys oli ihan selvästi yksi kirjan teemoista. Kirja laittoi miettimään, että vaikka uskon kohde poistettaisiin, niin lakkaisivatko uskojat uskomasta. Muukalaisviha ja feminismi ovat myös teemoja, joita voi kirjan sivuilta tunnistaa. Rakkauttakin kirjassa on, mutta sitä on sen verran hintsusti, että nälkää jää seuraaviin osiinkin. Odininlapsen magia, jota kutsutaankin syleilyksi, tosin on luonteeltaan hyvin, hyvin seksuaaliviritteistä.

Mahti löysi tiensä Hirkan ruumiin syvimpiin sopukoihin. Hänen oli lukittava sydämensä säilyttääkseen salaisuutensa. Hänet pestiin. Surmattiin. Hän syntyi. Hän ei päässyt pakoon. Hänet nähtiin, häntä tutkittiin, hänet hajotettiin osiin ja osia tutkittiin. Hän taisteli turhaan virtaa vastaan, mutta se vain voimistui entisestään. Se kynti hänen liian ahtaita suoniaan. Kipu. Rimen huuto. Hän kaatui. Hirkakin kaatui.

Yminmaassa korpit ovat korkeassa asemassa. Yminmaan väki palvoo korpin muodossa olevaa Näkijää, ja korpit hoitavat viestiliikennettä George R. R. Martinin Tulen ja Jään laulun tapaan. Korpit kirjoissa vetoavat ainakin minuun, sillä ne ovat olleet lapsuudesta saakka lempilintujani.

 
Upea, upea, upea kansi leikattuine häntineen on niin luotaantyöntävä, että oikein tekee mieli tarttua siihen. Minä pidän mieleen jäävistä ja ajatusta herättävistä kansista. Hyvä kansi paljastaa sopivalla tavalla jotain tärkeää kirjan sisällöstä. Odininlapsen kantta katsoessa alkaa miettiä, kenen häntä se oikein on ja mitä hänelle on tapahtunut.

Kivaa, että täältä pohjolasta tulee vihdoin jotain muutakin maailman luettavaksi kuin synkkiä dekkareita!

Joku tuli. Hahmot liikkuivat usvassa kivien lomassa. Kolkaggat. Lisää Kolkaggoja. Kaikki oli ohitse. Rimen käsi liukui pois Hirkan käsivarrelta ja jäi velttona kanervikkoon. Jotain pientä ja valkoista putoili hänen kasvoilleen. Luntako? Satoi lunta.

Aivan liian aikaisin.
Hirka lipui Mahtiin. Pakeni siihen. Tuli yhdeksi lumen kanssa. Lumihiutaleeksi. Hän muuttui kylmäksi ja valkoiseksi. Tanssi ilmassa. Hän putosi Rimen kasvoille, suli ja katosi.

*****

Pikkaisen Finlandia-spekulaatiota tähän loppuun. Höh, jouduin taas pettymään, kun tämän vuoden suosikkini, Yöperhonen ja Kudottujen kujien kaupunki, eivät päässeet ehdokkaiksi.  Minun ja valintalautakunnan lukumaut eivät vaan koskaan kohtaa. Yhtäkään ehdokaskirjaa en ole lukenut, joten niistä en osaa sanoa mitään muuta, kuin että ainakaan kuvauksiensa puolesta ne eivät kuulosta kiinnostavilta. Paitsi ehkä Oneiron, mutta sitäkin monet kuvailevat sitä vaikeaksi. Minä kun tykkään yleensä helpoista tarinoista.

Toivon omille suosikeilleni menestystä Blogistaniassa!