Kudottujen kujien kaupungissa unet ovat sairaus

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki saa kunnian olla ensimmäinen kirja, jonka arvostelen Neiti Kirjaetsivä -blogissani. Tähän postaukseen tulen sitten vuosien päästä palaamaan lempeästi hymyillen, mutta hieman päätäni pudistellen.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki 

Teos 2015

334 s.

Ensimmäinen lause: Uneksin saaresta yhä.

Eliana on yksi Seittien Talon kutojista saarella, jolla unien näkeminen on kiellettyä. Hän löytää pihalta tytön, jonka kieli on leikattu irti ja käteen tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi. Mitä niin vaarallista tyttö on halunnut kertoa Elianalle, että hänet on täytynyt vaientaa?

Itäranta on rakentanut Kudottujen kujien kaupungin maailman huolellisesti. Musteellamerkintä, loistelasit ja painajat ovat luotu vain tätä maailmaa varten. Lukija saa tietää, miten Kutojaneitsyt kutoi maailman, uneksi asukkaat sinne, ja miten jonain päivänä hän tarttuu lankaan ja vetää, ja kaikki purkautuu. Kiehtovin hahmo on salaperäinen (ja hivenen pelottava) Kehrääjä, joka tietää saaren todellisen historian.

Kudottujen kujien kaupunki ei sijoitu mihinkään tiettyyn aikaan ja paikkaan, eikä se noudata mitään tiettyä kirjallisuuden lajityyppiä, vaikkakin siinä on paljon tavanomaisia dystopisia teemoja. Ihminen tuhoaa asuinpaikkansa, löytää uuden ja tuhoaa lopulta senkin. Valtaa janotaan ja erilaisuutta pelätään. Yhteiskunta, jossa unet ovat kiellettyjä, kuulostaa käsittämättömältä. Kaikkihan unia näkevät. Kudottujen kujien kaupungissa unennäkijät kuitenkin suljetaan uniruttoon sairastuneille tarkoitettuun Tahrattujen Taloon ja määrätään pakkotyöhön. Kuka vaan voi ilmiantaa sinut, jos huomaa painajaisesi. Kirjan yhteiskunta on kammottava ja ahdistava, mutta samalla myös niin hirvittävän tuttu. Esimerkkejä samanlaisesta vallankäytöstä näemme päivittäin uutisista.

Sitten vähän motkotustakin. Kirjan loppupuolella oli pari epätodennäköisen oloista sattumaa, jotka minusta tuntuivat hieman epäuskottavilta. Kyseessä oli kuitenkin vain lyhyehkö suvantovaihe, jonka jälkeen tarina asettui taas vahvaan uomaansa, jolla kestettiinkin sitten loppuun saakka

Kovat olivat odotukset Teemestarin kirja jälkeen, mutta hienosti Itäranta on selättänyt paineet ja luonut jotain ihan muuta, mutta kuitenkin tunnistettavaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämä oli omalla tavallaan Teemestarin kirjaa parempi, vaikka en oikeastaan halua laittaa näitä mihinkään järjestykseen. 

Jään janoamaan lisää Itärantaa.

Katsotko tätä saarta ja uskot näkeväsi totuuden asioista?